Ensimmäinen blogipostaus: Erämökki omaksi

Uskon elämässä johdatukseen. Johdatusta on kaikessa siinä, miten toimimme ja millaisia valintoja teemme. Sen sijaan lakkasin jokin aika sitten uskomasta siihen, että elämässäni asiat olisivat omassa vallassani. Tällä en tarkoita sitä, että kehottaisin ketään jäämään laakereilleen lepäämään. En myöskään usuta vastuuttomuuteen. Selittääkseni tarkoitustani, kerron hieman omasta elämästäni.

ARKISTO: Tämä artikkeli on alkuperäisteksti Savukallion Bloggaajan vanhasta blogista 18/6/2021

Niin usein, kun olen luullut hallitsevani elämääni, on elämä keikauttanut suunnitelmani täysin ympäri, jättäen minut suuren ihmetyksen valtaan. Erityisherkkänä olen myös rakentanut elämääni tietynlaiselle hallinnantunteelle, jonka tarkoitus on vähentää ylikuormittumista ja ylivirittyneisyyttä. Elämällä on kuitenkin suurempi suunnitelma, sillä elämä haluaa opettaa. Ja oppi on ainakin minun elämässäni mennyt enemmän tai vähemmän asioiden “pieleen menemisen” kautta.

Todellisuudessa asiat eivät koskaan mene pieleen. Ne voivat tosin mennä päinvastoin, kuin mitä itse olemme suunnitelleet. Asiat menevät kuitenkin aina oikein. 

Epäuskoni johdatusta kohtaan on itseasiassa juurikin se oppini ydin, jonka takia olen vuosia kuormittanut itseäni epäoleellisella. Usein se on ajanut energiani alas -kerran jopa syvän työuupumuksen äärelle. On lohdullista ajatella, että mikään, minkä ei kuulu tapahtua, ei tapahdu. Ei, vaikka kuinka yrittäisi. Ja toisaalta, että kaikki minkä kuuluu tapahtua, tapahtuu. Vaikka kuinka yrittäisit estää niitä tapahtumasta. Kyse on siitä, uskallanko luottaa ja heittäytyä? 

Blogissa pääset kurkistamaan menneeseen elämääni pieninä välähdyksinä. Blogini suunta on kuitenkin vahvasti tulevaisuudessa. Siinä tulevaisuudessa, jonka minä itse haluan rakentaa. Siihen tulevaisuuteen kuuluu vahvana osana autenttisuus, luonto, Savukallion eräpirtti sekä minimalismi.

Olen kolmenkymmenenneljän erityisherkän elinvuoteni aikana saanut kokea liian usein ulkopuolelta tulevien äänien ja heijastusten ristitulen, jonka melskeessä oma ääni, omat tarpeet ja jopa omat unelmat hukkuvat. Pintaan pyrkiessä on opeteltava uimaan. Ja uimaan opeteltuaan täytyy löytää voimaa edetä ristiaallokossa pitäen uskoa yllä siitä, että jonakin päivänä saavuttaa rannan. Se, mitä rannasta löytyy, on toivottavasti aito sinä, ydin. Se ei löydy itsestään vaan, kuten kaikki tavoittelemisen arvoinen hyvä, vaatien paljon työtä.

Erosin kymmenen vuoden avioliitostani kaksi vuotta sitten. Avioerossa menetin monta mökkipaikkaa, monta tärkeää ympäristöä. Kahden vuoden ajan olen salaa haaveillut mökistä. Ikiomasta turvapaikasta, salapaikasta, pakopaikasta. Erityisherkkänä oma arki saattaa joskus syöstä voimat ja ihmismielen raiteiltaan. Tuolloin on pakko anastaa itselleen oma tila ja aika. Ilman sitä olo voi hyvin nopeasti käydä tukahduttavan sietämättömäksi. Tämän tunteen fyysisyyden ja musertavuuden ymmärtää varmasti ainakin toinen erityisherkkä. Kyse on tarpeesta, elinehdosta -kyse ei ole mukavuudenhalusta. Pahimmillaan siinä taistellaan selviytymisestä. Ärsykkeisiin tukehtuminen on hyvin kouriintuntuva hätähuuto sisimmästä, johon ei voi jättää vastaamatta.

Tarkennan vielä haavettani: olen haaveillut yksinkertaisesta ja autenttisesta mökistä. Seitsemän vuotta sitten, löytäessäni rakkauden Lappiin ja vaeltamiseen, olen huomannut nimenomaan autenttisuuden helpottavan erityisherkkyyden mukanaan tuomaa kuormittavuuden tunnetta. Luonto, perusasioihin keskittyminen ja hiljaisuus jäsentelevät varsin tehokkaasti toisiinsa sekoittuneita ylivirittyneisyyden aisti- ja tunnekokemuksia. Puhun mielen kirjahyllystä: ylivirittyneessä tilassa kirjat ovat romahtaneet lattialle. Tarvitaan aistimaailmaltaan neutralisoiva ympäristö, jotta kirjoja on ylipäätään mahdollista järjestellä takaisin paikoilleen.

Mökki edustaa minulle siis ennen kaikkea mielen kirjahyllyn järjestelyä. Valitettavasti aina ei ole mahdollista ajaa Savosta Lappiin asti. Omien aikataulujeni puitteissa se onnistuu korkeintaan kahdesti vuodessa. Toisinaan jopa sisämaahan suunnattu parin yön minivaellus etukäteisvalmisteluineen voi tuntua ylivoimaiselta. Sen sijaan 40 minuutin ajomatkan päässä oleva autenttinen mökki voi tuoda kaivatun pikalatauksen silloin, kun kauemmas ei ehdi. Töitten jälkeen saunomaan ja aamulla mökiltä töihin. Tästä minä unelmoin. Mökistä, jossa odottaa valmiina villasukat, villapaita ja makuupussi. Palasaippua ja pyyhe, ehkä pari purkkia tonnikalaa. Valmiina, minua varten. Silloin, kun sitä eniten tarvitsen.

Missä koen johdatusta? Siinä, että uskalsin mennä mökin näyttöön kaksi viikkoa sitten. Siinä, että uskalsin luottaa intuitiooni: tässä tapauksessa syvään rauhan tunteeseen, joka laskeutui ylleni käydessäni tutustumassa mökkiin. Koen johdatusta uskaltautuessani tehdä ehdollisen tarjouksen, myyjän hyväksyessä ostotarjouksen, pankin hyväksyessä lainatarjouksen. Koen johdatusta tänään, kun kävin allekirjoittamassa kauppakirjat ja saadessani mökin avaimet käteeni. Koen johdatusta päästessäni tänä iltana käymään mökillä. Ja siinä, että minulle tuli yhtäkkiä visio blogista. Joka johti tähän ensimmäiseen postaukseen.

Antoisia lukuelämyksiä nyt ja tulevaisuudessa!

Rakkain terveisin:

Meiju, Savukallion Bloggaaja

Sinua saattaisi myös kiinnostaa: Toinen blogipostaus: Mikä mökille nimeksi? » Savukallion Bloggaaja